Jogurttia inkivääritahinikastikkeella

Aamiainen
15 min
Annokset: 2
Sekoittamalla tahinia, hunajaa, reilun palan tuoreena raastettua inkivääriä ja kourallisen paahdettua tattaria saat aamiaiselle ehkä maukkaimman lisukkeen. Ainakin meille se maistuu niin jogurtissa, chiavanukkaassa ja puurossa kuin hedelmäsalaatin ja vaniljajäätelön kera. Tarjoiluehdotuksessa kastiketta on lisätty jogurttiin ja päälle on laitettu tuoreita marjoja.

Ainesosat

Inkivääritahinikastike
5 dl jogurttia
3 rkl tattarisuurimoita
4 rkl Urtekram tahinia
2 rkl Urtekram hunajaa
2 rkl vettä
1 rkl raastettua tuoretta inkivääriä
Päälle
Tuoreita marjoja ja hienonnettua omenaa

Ohjeet

Paahda tattaria kuivalla pannulla keskilämmöllä muutaman minuutin ajan, kunnes se on saanut hieman väriä. Anna jäähtyä. Sekoita kulhossa tahini, hunaja, vesi ja inkivääri sekä ripaus suolaa. Laita sekaan puolet tattarisuurimoista. Laita kahden lasipurkin pohjalle 1–2 ruokalusikallista tahinikastiketta, lusikoi päälle jogurtti ja laita päälle vielä tuoreita hedelmiä ja marjoja ja loput paahdetuista suurimoista.

Samankaltaisia reseptejä